lauantai 23. toukokuuta 2015

Exchange isn't a year in your life, it's a life in a year.

"Vaihtovuosi USA:ssa on jo pitkään ollut suurin unelmani. High school spirit, promit, amerikkalainen kulttuuri ja tavat, ihanat amerikkalaiset ruoat ja ihmisten ihanan erilainen ja ystävällinen luonne ovat vain muutamia syitä, miksi haluan viettää vuoteni juuri tuolla Atlantin toisella puolen. Uudet kokemukset ja ystävät, vuoden hauskat ja myöskin ne vähemmän hauskat hetket, host perhe, vieraan kielen puhuminen, shoppailu ja itsenäistyminen vuoden aikana kuulostavat vaan niin uskomattomilta asioilta korviini, että mun on pakko päästä kokemaan vaihtovuosi Amerikassa ihan itse."

Lähes kaksi vuotta sitten innokas, utelias sekä sinisilmäinen tyttö lähetti hakemuksen vaihto-oppilaaksi, tuli hyväksytyksi, toteutti unelmansa oman blogin perustamisesta ja kirjoitti ensimmäisen tekstin blogiin täynnä haaveita tulevasta seikkailusta ulkomailla. Lähdin matkaan kolmen matkalaukun kanssa kohti New Yorkin suurkaupungin sykettä, onnellisempana kuin koskaan. Viisi päivää myöhemmin lentokone laskeutui Wisconsiniin Madisonin lentokentälle, pyörät osuivat kiitoradalle ja tulevan host perheen näkeminen jännitti enemmän kuin mikään on koskaan aikaisemmin jännittänyt. Ensimmäinen yöni Wisconsinissa oli kaukana ennen lähtöä maalaamistani pilvilinnoista. Ulkona ukkosti ja salamat valaisivat taivaan, sade ropisi ikkunoita vasten, lämpötila oli yli 30 asteessa ja sähköt menivät poikki myrskyn takia. Ajatukset pitivät minut hereillä koko yön ja seuraavana päivänä otin paniikissa videopuhelun yhdelle parhaimmista ystävistäni ja selitin itkien, kuinka tuleva pelottaa. Englannin puhuminen, uuteen kulttuuriin sopeutuminen, kavereiden löytäminen, haaveiden toetuttaminen. 



Nyt tuosta päivästä on kulunut yhdeksän kuukautta ja päällimmäisenä fiiliksenä on onnellisuus sekä ahdistus lähenevästä lähdöstä. Koulupäiviä amerikkalaisessa high schoolissa on jäljellä enää viisi, vii-si, graduationia juhlitaan ensi perjantaina, lähden lomailemaan pariksi viikoksi Californiaan noin viikon päästä, Wisconsinista lähtöön on päivälaskurin mukaan tasan 30 päivää ja Suomessa tepastelen jo 24. kesäkuuta. Ensi viikolla minun pitäisi aloittaa tavaroiden ahtaminen muutamaan pieneen matkalaukkuun ja päättää, mitkä tavarat pitää jättää Amerikkaan. Vaihtovuoden ensimmäinen puolisko meni vähän niin kuin unissa kävellessä, enkä oikein osannut nauttia Amerikka-elämästä. Koti-ikävä vaivasi alkuun päivittäin, sitten viikottain ja nykyään ei lähes ollenkaan. Mulla oli vaikeuksia sopeutua Wisconsinin maalaismaisemiin, vajaan sadan oppilaan koulu tuntui liian pieneltä ja tuntui, että kaikki tehdään Suomessa paremmin. Alkuun oli siis vaikeaa ja olisin ilomielin vaikeina hetkinä palannut Suomeen seuraavalla mahdollisella lennolla, mutta olen onnellinen, että pysyin lujana, enkä luovuttanut.

Joulun jälkeen elämä alkoi täälläkin puolen maailmaa sujumaan ja sopeutuminen alkoi tuntua päivä päivältä helpommalta. Kaverisuhteet vahvistuivat, löysin oman paikkani perheessä sekä koulussa, koti-ikävä helpotti ja aloin toden teolla nauttia USA:ssa elämisestä. Muutos ei tapahtunut sormia napauttamalla, vaan sain tehdä isoja muutoksia omassa itsessäni ja yrittää parhaani paikalliseen elämään sopeutumisessa. Opin, että joskus on parempi pitää omat mielipiteet itsellään, olla joustava, tehdä vaikka ei huvittaisikaan, hymyillä vaikka ei hymyilyttäisikään. Luonteessani sekä ajatusmaailmassani on tapahtunut muutoksia pikku hiljaa ja olen muuttunut ihmisenä. Matkailu avartaa ja antaa perspektiiviä. Olen oppinut nauttimaan elämän pienistä iloista ja olemaan välittämättä elämän pienistä pettymyksistä sekä pärjäämään myös niiden isompien kanssa. Ja vaikka ystävät ja perhe ovat aina tukenani, on mahtavaa tietää, että osaan ja pärjään kyllä itsekin.



Mitenkäs sitten kaverit? Olen saanut amerikkalaisia sydänystäviä, kavereita, joiden kanssa voin viettää vapaa-aikaa, vaihtarikavereita eri puolilta maailmaa sekä moikkaustuttuja koulun käytäviltä. Tunnen lähes kaikki koulumme oppilaat nimeltä, minulla on aina lounasseuraa vakiopöydässäni, yearbookin sivut ovat täyttyneet tervehdyksistä high schoolin oppilailta ja tunnen olevani pidetty koulussani. Sydäntä raastaa edes ajatella, että joudun jättämään parhaan ystäväni ja siskon Abbyn Wisconsiniin kuukauden päästä ilman varmaa tietoa seuraavasta jälleennäkemisestä. Vietämme lähes joka päivän yhdessä jutellen, nauraen ja joskus jopa itkien. Lähtö tulee olemaan sanoin kuvailemattoman vaikeaa jo yhden ihmisen kohdalla ja mitäs sitten, kun pitäisi jättää hyvästit monelle erittäin tärkeälle ystävälle? Mielessä pyörii yhdessä myöhään yöhön valvotut sleepoverit, isolla porukalla vietetyt bonfire illanistujaiset, koulussa luokan kanssa sujuvasti englanniksi käydyt rakentavat keskustelut, automatkat radion mukana laulaessa, shoppailuretket tyttöporukalla... 

Kaiken kaikkiaan pointtina oli, että olen onnellisempi kuin koskaan. En vaikeina aikoina olisi ikinä uskonut, että olisin yksi niistä vaihtareista, joka itkee lähtöä ajatellessa. Älkää ymmärtäkö väärin, palan halusta nähdä kaikki rakkaat taas Suomessa, haukata pitkästä aikaa ruisleivästä, istua saunassa, nukkua omassa pikkuruisessa sängyssä, puhua suomea; mutta tulen ikävöimään elämääni Amerikassa. Vaihtovuosi on ehdottomasti ollut yksi elämäni parhaimmista vuosista, mutta myös yksi vaikeimmista. En vaihtaisi hetkeäkään kuluneesta vuodesta, sillä jokainen kokemani sekunti on muovannut minusta sen ihmisen, joka olen nyt. Mitäs sitten, kun suurin unelma ja haave on toteutettu? Toteutin elämäni suurimman haaveen sekä unelman ja edessä on tulevaisuus miljoonine eri mahdollisuuksineen. Se kai unelmissa on hienoa: kun edellinen toteutuu, tilalle tulee uusi unelma. Haluan valmistua Suomen lukiosta, asua Suomessa sekä ulkomailla, lähteä au pairiksi lukion jälkeen, opiskella ulkomailla yliopisto-opintojen aikana, matkustella ympäri maailmaa. Toteutuuko kaikki haaveeni, who knows, mutta olen valmis ottamaan hypyn tuntemattomaan ja ottamaan selvää. 

"Once you have traveled, the voyage never ends. The mind can never break off from the journey." Pat Conroy

2 kommenttia:

  1. ihana teksti! On aivan ihana lukea aina sun blogia ja kaikkea mitä oot tehny. :) tosi kiva kanssa kun kirjotat suht koht usein! Olen ite lähössä nyt syksyllä jenkkeihin vaihtoon ja odotan jo innolla vaikka se tosiaan pelottaakin jonkun verran! :D

    Toivottavasti sulla on ihanat loppu viikot siellä!

    °°

    www.flying-overtheocean.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Olen yrittänyt pitää blogini parhaani mukaan tekemisieni ajan tasalla, jotta Suomessa perhe ja kaverit voisivat seurata elämääni täällä puolen maailmaa ja että lukijoille olisi suht usein uutta luettavaa. :-) Jännitys ja pieni pelkokin kuuluu asiaan, muistan itsekin kyseiset tunteet tosi hyvin. Lähdet vain avaralla mielellä ilman turhan suuria odotuksia matkaan, niin kaikki menee varmasti hyvin ja vaihtovuodestasi tulee upea kokemus. Ota kaikki irti tulevasta kesästä, pian jo pakkaat matkalaukkuja ja hyvästelet ystäviä viimeisenä iltana Suomessa!

      Poista