torstai 12. maaliskuuta 2015

basketball


Koripallokauden päätyttyä kirjoitin vaihto-oppilasjärjestölleni jutun koripallosta, kuten kirjoitin jutun cheerleadingistakin. Julkaisen myös tämän jutun tänne blogin puolelle, jotta saatte lukea ajatuksistani ja kokemuksistani koripallosta harrastuksena. 

Hustle, heart, toughness. Näillä sanoilla koripallojoukkueemme valmentajat kannustivat meitä ennen harjoituksien ja pelien alkuja koko neljän kuukauden kestäneen kauden ajan. Koripallo on paljon aikaa ja sitoutimista vaativa laji, joka antaa sitäkin enemmän takaisin: hyvän kunnon, mahtavan tunteen onnistuneen suorituksen jälkeen ja uusia ystäviä joukkueen jäsenistä. Kasvoin täysin taitamattomasta perustaidot omaavaan pelaajaan ja opin, kuinka tiimityö on koko lajin avain.

En ollut koskaan aikaisemmin pelannut koripalloa ennen Amerikkaan saapumistani. Toki olin tehnyt perus syöttö- ja kuljetusharjoituksia koulun liikuntatunneilla, mutten koskaan ollut päässyt pelaamaan itse peliä. Amerikkalaisen lukioni koripallojoukkueeseen kuului vain noin kymmenen tyttöä, eikä meidän koululla, kuten useimmilla lukioilla on, ole erikseen varsity tai junior varsity joukkueita, vaan kaikki joukkueelaiset pelaavat molempia. Varsity joukkueella tarkoitetaan koulun pääjoukkuetta, joka edustaa koulua peleissä ja muissa kilpailuissa kun taas junior varsitysta on mahdollisuus siirtyä varsity joukkueeseen kovan harjoittelun tuloksena. Koko ajatus liittyä koripallojoukkueeseen tuli host perheeltäni. Olin päättänyt ennen vaihtovuottani, että osallistuisin mahdollisimman moniin aktiviteetteihin ja lähtisin avoimin mielin kokeilemaan myös uusia juttuja. Niinpä hetken mietinnän jälkeen päätin antaa koripallolle mahdollisuuden.











Ennen ensimmäisiä harjoituksia minua jännitti aivan kamalasti. En tiennyt mitään koripallosta, en edes sääntöjä ja kaikki muut joukkueelaiset olivat pelanneet koripalloa vähintään vuoden tai kaksi. Ensimmäisellä viikolla harjoittelimme sekä aamulla että heti koulun jälkeen iltapäivällä kaksi tuntia molemmilla kerroilla. Ensimmäisen viikon jälkeen jatkoimme harjoituksia joka arkipäivä kahden tunnin verran. Alku oli todella rankkaa ja iltaisin kaaduin rättiväsyneenä nukkumaan jo yhdeksän aikoihin. Kaikki joukkueen jäsenet sekä valmentajat osoittautuivat onneksi hyvin kannustaviksi ja kehuivat, kuinka olin yksi nopeiten oppivista vaihto-oppilaista, joita valmentajani olivat valmentaneet. Positiivisen valmennuksen ja hyvän tiimityöskentelyn ansiosta pääsin jyvälle koripallosta alle kuukaudessa ja kentälle pelaamaan ensimmäistä kertaa junior varsityn pelissä.

Muistan vieläkin sen tunteen, kun tein ensimmäisen korini pelissä ja harjoituksissa tehty kova työ vihdoinkin palkittiin. Tunsin, kuinka onnistuneesti heitin koripallon kohti koria ja vasta, kun yleisö alkoi hurrata ja taputtaa ymmärsin, että pallo oli oikeasti mennyt koriin asti, eikä vain kimmonut takaisin korin reunasta peliin. Se tunne oli aivan mahtava ja nyt tiedän ainakin yhden syyn, miksi niin monet amerikkalaiset nuoret rakastavat koripalloa. Joukkueemme ei voittanut kauden aikana montaa peliä, mutta hyvän joukkuehengen ja ahkeroinnin ansiosta pelasimme kauden kunnialla loppuun asti. Itse kehityin huimasti neljässä kuukaudessa ja pääsinpä pelaamaan myös suurimassa osassa varsity pelejämme. Viime viikolla pelasimme viimeisen pelimme niin kutsutussa March Madness -turnauksessa. Turnaus toimii sillä periaatteella, että joukkueet tippuvat pois pelistä heti ensimmäisen häviön jälkeen. Taistelimme kovasti koko 32 minuutin pelin ajan ja vaikka voitto olikin täysin saavutettavissa, ei onni vain ollut meidän puolellamme. Kausi kuitenkin päättyi hyvään peliin ja voin hyvillä mielin muistella kaikkia joukkueemme pelejä.









Olen vaihtovuoteni aikana saanut kaksi uutta harrastusta: cheerleadingin ja koripallon. En varmaankaan koskaan olisi Suomessa kokeillut näitä lajeja, mutta olen onnellinen, että uskalsin lähteä mukaan kokeilemaan uutta ja erilaista avoimin mielin. Koripallojoukkueemme muodostui todella läheiseksi ja tiiviiksi ryhmäksi ja sain lisää uusia ystäviä sekä sain tutustua paremmin moniin meidän lukion oppilaisiimme. Opin, että tiimityö on se, mikä ratkaisee koripallossa: ei riitä, että joukkueella on yksi hyvä pelaaja vaan kaikkien viiden kentällä olevan pelaajaan pitää työskennellä yhtä kovasti. Koripallo antoi minulle kymmeniä upeita muistoja ja saan olla todella kiitollinen siitä, että sain olla osana todistamassa, kun joukkueeme osoitti kentällä kaikkea, mitä valmentajamme meiltä toivoivat: hustle, heart, and toughness. 


Kuvia poikien koripallopelistä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti