maanantai 2. helmikuuta 2015

Finnish weekend


Tänä viikonloppuna pitkään odotettu suunnitelma Suomi-viikonlopusta vihdoin toteutui. New Yorkin Soft Landing Campilla tutustuin Suomi-vaihtari Ninniin, joka myös viettää vuottaan Wisconsinissa. Tammikuun alussa sain sitten idean, että olisi tosi kiva taas nähdä pitkän tauon jälkeen ja saatiinkin järkättyä molemmille sopiva viikonloppu täällä Richland Centerissä mun luona. Oli aivan uskomaton tunne nähdä yli viiden kuukauden jälkeen, molemmat vaan nauro ja haukkoi henkeä kun ensimmäistä kertaa nähtiin. Aluksi suomen puhuminen tuntui jokseenkin oudolta ja sanat oli ihan hukassa, mutta siitä se pikku hiljaa alkoi sujumaan ja juttua riitti koko ajan pitkälle yöhön asti. Kyllä se vaan niin on, että vaihtareiden kanssa tulee tosi hyvin toimeen ja ajatusmaailmat kohtaa uskomattoman hyvin. Otettiin viikonlopusta kaikki irti ja oltiin aamusta iltaan menossa: Leivottiin korvapuusteja ( eli cinnamon ears) ja oltiin molemmat yllättyneitä, miten hyvin meidän pullat onnistu. Ei ihan täydelliseen Suomi-pullien makuun päästy, mutta läheltä liippasi. Pullien kohotessa innostuttiin ottamaan kuvia pihalla hyytävän kylmässä talvisäässä Suomen ja USA:n lippujen kanssa. Tosi kivoja kuvia saatiin ja taustalle ikuistui Wisconsinin tyypillinen peltomaisema. Iltapäivällä suunnattiin Richland Centerin keskustaan syömään Culver’siin, josta on muodostunut yksi molempien lempiravintoloista täällä Amerikan puolella. Cheese curds, chicken tenders ja frozen custard, niin hyvää! Ruokakoomassa rauhotuttiin illalla kattomalla elokuva The Maze Runner. Jokseenkin hämmentävä elokuva, jos ei kyseistä kirjaa ole sattunut lukemaan. Tykättiin kuitenkin sen verran, että jäätiin odottamaan elokuvan tulevia jatko-osia. Koko loppuilta menikin kaikesta maan ja taivaan välillä jutellessa, nauraessa ja ajatuksia jakaessa. 

Viikonloppu ja pari päivää yhdessä hujahti ohi tosi nopeesti ja oli kyllä uskomattoman kivaa ja rentouttavaa, kun ei yhtään tarvinnut ajatella, miten asiat sanottaisiin englanniksi vaan sai vaan puhua suomea. Just tällasta rentouttavaa viikonloppua Suomi-seurassa oon kaivannut arjen koripallon pelaamisen ja kokeiden keskelle, tästä voi hyvillä mielin suunnata ensi viikkoa ja helmikuuta kohti.








Ninni-Maria








1 kommentti:

  1. Oli kylla tosi kivaa ja ihanaa! Kiitos vielä kun sain tulla, seuraavaks saat tulla tänne meille päin, ja niin ku vitsailtiinkin niin voidaan mennä sit Culverssiin taas syömään haha! Nää kuvat onnistu tosi hyvin <3

    VastaaPoista