lauantai 18. tammikuuta 2014

something ordinary

Tällä viikolla sää on ollut ihanan talvinen, vähintään -15 astetta pakkasta päivittäin, lunta, auringon paistetta ja kaunis kuura puissa. Täytyy myöntää, että tykkään tosi paljon talvesta, joten vähän kovemmatkaan pakkaset ei mua haittaa. Pian koulussa alkaa koeviikko ja tänäänkin meillä oli koulupäivä. Totta, on lauantai, mutta meiän lukiolla tehdään nyt yks lauantaityöpäivä, jotta sitten vappuna saadaan yks lomapäivä lisää eli neljän päivän loma. Mun puolesta oltais voitu pitää vappuna lyhyempi loma, sillä nyt kunnon viikonloppu ois kyllä tullu tarpeeseen. Kaikki koulutyöt, sanakokeet ja ne itse kokeet kun painaa näin jakson lopussa päälle. 
      Aattelin nyt tässä postauksessa kirjotella ihan peruskuulumisia. :) Ei siis mitään ihmeellistä ole tapahtunut, mutta vaihtovuoteen liittyen on tullut hieman lisätietoa. Nimittäin kutsu ELTIS-kielikokeeseen, joka totta kai sattuu olemaan kirjaimellisesti keskellä koeviikkoa. Teen ihan erikseen tuosta kokeesta postauksen, mutta koe siis kestää noin kaksi tuntia, se on pakollinen kaikille Yhdysvaltoihin lähteville vaihtareille (tai jokin muu kielikoe) ja se pidetään Tampereella tulevana keskiviikkona, joten tiedossa on mulle sellanen kolmen tunnin reissu. Noh, täytyy nyt vaan selvitä nää seuraavat kaks viikkoa, niin sitten kalenterissakin kiireet helpottaa.
      Oon myös onnistunut rikkomaan mun matkalaukun, joka ansiokkaasti kesti useita vuosia mun ylipursuilevasta ja tiiviistä pakkaustyylistä huolimatta.:D Nyt sitten vihdoin löysin sopivan uuden matkalaukun, tai itse asiassa kolme. Tilasin siis netistä sellasen kolmen matkalaukun setin, jossa on kolme erikokosta matkalaukkua: iso, keskikokoinen ja pieni, jonka voi ottaa käsimatkatavaralaukuksi lentokoneeseen. Eli sain nyt hankittua matkalaukut USA:n lentomatkaa varten! Niistä laitan kuvia sitten myöhemmin. Toivottavasti ne tulee postissa pian, niin pääsen testailemaan niitä!!

Koittakaa kaikki muutkin opiskelijat, joilla on nyt koeviikko tulossa ja jakso loppumassa, jaksaa niiden koulutöiden kanssa.:)













2 kommenttia: